Erossa

Nyt se on tapahtunut. Olin erossa Hakista lähes vuorokauden! Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Äiti lähti ystävättärensä kanssa kylpylään, jonne Hakki hänet isänsä kanssa toimitti. Hakki ja hänen isänsä palasivat kotiin viettämään miesten iltaa, ja äidin rentoutuminen saattoi alkaa...

Oli outoa olla pitkästä aikaa reissussa ilman Hakkia. Kävimme aluksi ulkoilemassa kylpylän lähimaastoissa, ja vasta sitten suuntasimme veteen likoomaan. Lämminvesiallas (38 astetta) teki niin hyvää, ah! Rauhaisa saunominen kruunasi kylpemisen. Puhtoisina ja nälkäisinä lähdimme syömään, ja nautimme mukavasti pizzat sekä alku- että jälkiruuan höystäminä.

Mutta entäs sitten? Railakasta menoa yökerhossa? Olutnautintoja pubissa? E-hei.... Me tultiin huoneeseen, juteltiin - ja ryhdyttiin nukkumaan. Rentoutuminen kodin ulkopuolella ei toden totta tarkoita (enää) minkään sortin riekkumista, vaan myös yöunilla on oma tärkeä osuutensa. Ikävä vain, että minun kohdallani toistui taas tämä valveutuminen aamuyöllä, minkä jälkeen en oikein saanut unta. Kun ystävättäreni heräsi, olin lukenut jo tovin kirjaa.

Kun olen ne muutamat kerrat lähtenyt ulos ja Hakki on jäänyt isänsä kanssa kotiin, en ole koskaan soitellut ja tarkistellut koko aikaa, että kuinka menee. Tiedän, että Hakki pärjää isänsä kanssa. Näin oli nytkin. Sain kuitenkin nauruja heruttavan tekstiviestin kotoa. Se tuli Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isän työkännykästä, mitä ehdin hetken ihmetella, kunnes luin viestin. Minulle tiedotettiin, että oma puhelin kärsii kosteusongelmista Hakin heitettyä sen wc-pönttöön... "Ilahduttavasti" Hakki oli taas oppinut uutta: pönttöön ei ole aiemmin tavaroita ujutettu. Uusi vahdittava asia siis.

Sunnuntaina ennen puoltapäivää Hakki ja isänsä tulivat minua hakemaan. Ulkoilimme hetken ennen kotimatkaa, ja sittenpä oli taas reissu ohi. Kaikki meni hyvin, Hakki ei tainnut juurikaan edes tajuta poissaoloani. Jonkin verran huomasin sunnuntai-iltana normaalista poikkeavaa takertumista, mutta muuten ei mitään. Uskallan siis lähteä toistekin. Jos raskin. Nimittäin kyllä minulla oli Hakkia ikävä. Aamupalalla katselin heltyneenä viereisessä pöydässä hieman Hakkia vanhemman tytön ruokailua ja kaipasin Hakkia. (Lapsettomina aikoina olin muuten kaasupullon kokoisille kavereille täysin immuuni.) Nytkin oli kyllä mukava syödä kaikessa rauhassa lautaselta sen sijaan että napsii lattialta suuhunsa pikku-sikailijan sinne heittämiä hedelmiä. On brunsseja ja Brunsseja...