Päivähoitomietteitä

Luin tässä nettisivuja, joiden teksti sai minulla kyyneleet silmiin ja palan kurkkuun.
"Tavoitteena on, että lapsi saa tarpeittensa mukaista hoitoa ja kasvatusta sekä erityistä tukea kodinomaisessa ympäristössä."
- nyyyyyyyh!
"Turvallisessa hoitoympäristössä toiminta on kiireetöntä; lapsen yksilöllisyydelle, omatoimisuudelle ja oppimiselle jää aikaa."
- yhyyyyy!
"Lapsille annetaan aikaa leikkiä; lapsi ei leiki oppiakseen vaan oppii leikkiessään. Lasta tuetaan oppimaan; ei ole epäonnistumisia, on vain oppimiskokemuksia."
- nyyyyyh!
"Hoitajat toimivat kasvatuskumppaneina vanhempien kanssa."
- yhyyyy!

Kyseessä olivat kunnallisen perhepäivähoidon nettisivut, ja kyllähän tuo kaikki kuulosti aivan erinomaiselta. Ei minua itkettänyt siksi, että epäilisin perhepäivähoidon periaatteita. Mutta päivähoidon aloittaminen on iso muutos, ja äiti joutuu olemaan erossa Hänen Aurinkoisesta Korkeudestaan pitkiä päiviä. (Tällä hetkellä pisin aika erossa on 4,5 tuntia.) Toki myös pelottaa, kuinka Hakki pärjää uudessa ympäristössä, uusien ihmisten kanssa.

Jos olisin lähtenyt töihin vanheimpainrahakauden päätyttyä, olisi Hakki jo hoidossa. Ryömivä, tättättää-kieltä puhuva paketti vietäisiin työpäivien ajaksi vieraaseen hoivaan. Minä kuitenkin toivon, että Hakki päivähoidon aloittaessaan kävelee ja hänellä on sanoja kertoa, millaista on ollut. Vähän isompana ei jää niin helposti toisten jalkoihin, ja hän saa enemmän irti niistä hyvistä asioista, joita päivähoito tarjoaa: toisten lasten seurasta, lapsille suunnatusta tekemisestä ja pienen lapsen kokoisista oppimishaasteista.

Meidän hirmuisen asuntolainan kanssa tämä ei ehkä ole taloudellisesti järkevää, mutta menen töihin vasta ensi vuoden elokuussa. Uskon, että kyllä tässä pärjätään, ja onhan elämässä paljon muitakin arvoja kuin raha. Kävin jo viemässä päivähoitopaikkahakemuksen alueemme perhepäivähoidon ohjaajalle. Haluan Hakin perhepäivähoitoon, ensisijaisesti ryhmäperhepäiväkotiin, jossa on kaksi hoitajaa ja yhdeksän lasta. Tämä ryhmäperhepäiväkoti sijaitsee aika lähellä kotiamme ja toimii Terijoen läheltä Kuokkalasta tuodussa kauniissa, vanhassa huvilassa. Talo on todella viehättävä, ja kun ajattelen Hakkia kiipeämässä puisia portaita viettääkseen päivän sokkeloisessa, lämminhenkisessä puutalossa, alkaa ehkä vähän itkettää, mutta tunnen myös iloa - Hakilla olisi hoidossa hienot puitteet! Varmaa ei tietenkään ole, pääseekö Hakki juuri ensisijaisesti toivottuun hoitopaikkaan, mutta onpahan tässä sitten jotain jännitettävää. Toukokuussa saamme päätöksen.

Töihin minulla ei ole ikävä. Kyllä minulla on vielä ihan riittämiin työvuosia jäljellä. Ja sitäpaitsi tämä nykyinen "pomoni" on paljon mukavampi kuin se työpaikan johtajan virkaa tekevä!

Kirjallinen yöpöytä: Kajsa Ingemarsson, Keltaisten sitruunoiden ravintola
Kirja ei ole sävyltään niin sitruunankeltainen kuin nimestä voisi päätellä. Kertomus on nuoren naisen selviytymistarina, ja surua ja vastoinkäymisiä mahtuu mukaan roppakaupalla. Kirja on kuitenkin ehdottomasti myös hauska, ja paras pitkään aikaan lukemani kirja. Minua nauratti kovasti kirjassa tallusteleva mieshenkilö, jonka varpaissa on karvatupsuja, sekä päähenkilön vanhempien puutarhatuholaisten torjuntatavat... Kirjassa on myös osuva vuoropuhelu rakkaudesta:
"Ihminen haluaa tulla rakastetuksi sellaisena kuin on. Läpikotaisin. Eikö niin?"
"Nimenomaan. Täsmälleen. Läpikotaisin."
Vaikka juoni ei ole maailman yllätyksellisin, tämän kirjan lukemisesta nauttii ihan ilman erikoisefektejä. Toisinaan hyvä kerronta riittää.