Jouduin eilen kävelemään koko reitin takaisin leikkikentälle vienossa vesisateessa, kun kotona havaitsimme, että kiikkujan toinen tossu oli kadonnut. Hakki jäi kotiin isänsä kanssa, ja minä lähdin pudonnutta vaatetta metsästämään. Leikkikentällä olin mitä ilmeisesti kovin tossuttoman näköinen, sillä kaksi äitiä heti kysyi minulta, että "Tuota tossuakos tulit hakemaan". He olivat havainneet pudonneen vaatteen, ja halusivat omalta osaltaan varmistaa, että paripuoli löydetään.
Maahan pudonnut ja siinä likaantunut vaate koetaan usein pelkäksi roskaksi. Kuitenkin sitä voidaan jossain kipeästi kaivata, joten on hienoa, että ihmiset nostavat löytöjä näkyvämmälle paikalle. Itse olen aina pyrkinyt siihen, että jos näen joltakin putoavan jotain, juoksen perään ja vien omaisuuden omistajalleen. Mieleen on jäänyt tavaratalosta erittäin kiitollinen mies, jonka nallekuvioisen solmioneulan pelastin lattialta. Solmioneula oli lahja lapsilta, ja miehelle erityisen tärkeä. Prahan metrossa ihmettelin laiturilla miestä, jonka koiran kuonokopassa (Prahassa vaadittiin käsittääkseni julkisilla paikoilla liikkuvilta koirilta kuonokopan käyttöä) roikkui silmälasit. Pidin säilytyspaikkaa omituisena, mutta en kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota ennen kuin havaitsin, että metroon astuttaessa silmälasit tippuivat maahan miehen (tai koiran) sitä huomaamatta. Nostin lasit ja juoksin perään, ja sain ne palautettua. Vastaukseksi sain kauhistuneen ryöpyn tekstiä, josta en käsittänyt sanan vertaa. Mutta uskoisin, että kyseessä oli säikähdys silmälasien tippumisesta ja kiitollisuus niiden saamisesta takaisin. Tämä on sellaista arjen huomaavaisuutta, josta tulee hyvä mieli molemmille osapuolille.
Viime ajat olen saanut nauttia runsain mitoin ihmisten huomaavaisuudesta minulta ja Hakilta putoilevia tavaroita kohtaan. Koiraa ulkoiluttanut nuori tyttö näki pehmolelun putoavan rattaista, ja juoksi pitkän matkan palauttaaksen sen meille. Lapasia ja sukkia tuodaan meille tämän tästä. Leluja ja vaatteita olisi kadonnut jo ties kuinka paljon, jos ei olisi olemassa niin paljon ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä.
- "Anteeksi, onkohan tämä käärme teidän?"
- "Täällä ei ole muita vauvoja, joten teilleköhän kuuluu tämä pupujussi?"
- "Tämä apina näyttäisi kuuluvan teille?"
Kaikista meiltä pudonneista tavaroista vain aurinkolasit ovat sitten kadonneet lopullisesti. Tätä harmittelin myös ystäväni blogin kommenteissa. Hänellä kun oli aiheena tavaroiden unohtelu.
Minä ja Hänen Aurinkoinen Korkeutensa kiitämme tässä vielä sydämellisesti kaikkia, jotka vaivautuvat palauttamaan putoilevia tavaroita. Se on hienoa huomaavaisuutta kanssaihmisiä kohtaan, ja aina myös eräänlainen ekoteko, joka estää tärkeän tavaran muuttumisen hyljätyksi roskaksi. Huolehditaan toisistamme ja toistemme tavaroista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti