Mutta tämän mellestämisen tuoksinassa vahvatahtoisesta Pampulasta on tullut kuin huomaamatta erittäin taitava ja omatoiminen tyttö. Hän ei salli itseään syötettävän (velipojalle sekin palvelu vielä välillä kelpaa), ja syö halutessaan kertakaikkisen hienosti. Mielestäni on aika saavutus näin pienelle tytölle syödä täplävanukas lusikalla ilman että pisaraakaan suurta herkkua on pöydällä tai rinnuksilla. Itsenäinen pukeminen ja riisuminen kiinnostaa myös. Pampula raastaa usein illalla hermoja pyrkimällä riisumaan toistuvasti pyjamansa ja vaippansa, mutta toisaalta hän osaa jo pukea sukat, saappaat, pipon, kypärälakin ja housut.
Eräänä päivänä Pampula myös pukeutui wc-supistajaan, ts. pujotti kaulaansa ankanmallisen wc-renkaan. Se nauratti kovasti, mutta itku tuli, kun yritin taiteilla renkaan pois kaulasta. Oli nimittäin aika tarkka sovite.
Pampula pukemisesta innostuneena tyttösenä myös kuljettelee vaatteitaan paikasta toiseen. Yhtenä hoitopäivän aamuna Pampula oli talvisaappaita vaille valmis lähtöön, mutta kenkiä ei vain löytynyt mistään. Etsin niitä joka huoneesta, kurkistelin yhteen jos toiseenkin nurkkaan. Lopulta tuhahdin ohimennen, että voisi Pampula etsiä itse kenkänsä. Pampula lähti kävelemään eteisestä kohti olohuonetta, haki saappaansa sohvan ja nojatuolin välistä, ja palasi eteiseen tyylillä "olisit heti kysynyt". Niin. Kun äiti olisi taas hoksannut, että kyllä tytär tietää ja osaa.
Kirjallinen yöpöytä
Donna Leon: Kasvot kuvassa
Tämä Guido Brunetti -dekkari oli mielestäni yksi sarjan parhaita. Kirjassa selviteltiin jätteiden salakuljetusta, siinä oli vahva ympäristönsuojelullinen ote, ja kirja toi myös esille kehitysmaiden aseman länsimaiden kaatopaikkana. Kirja pisti miettimään muutakin kuin sitä, kuka oli murhaaja, ja kuinka paha saisi palkkansa. Donna Leonin kirjoissa loppuratkaisut eivät useinkaan mene "roistot linnaan" -tyyliin, eivätkä oikeuskaan aina toteudu. Tälläkin kertaa loppu yllätti. Ja näissä dekkareissa on viehättävänä piirteenä se, että sekä Guido Brunetti että vaimonsa Paola lukevat paljon, ja myös kirjoista keskustellaan.
Matti Rönkä: Tappajan näköinen mies
Päätin tutustua Viktor Kärppään! Kirjasta tehtyä kehuttua tv-sarjaa en ole nähnyt, mutta nyt olen lukenut kirjasarjan ensimmäisen dekkarin. Ei tuo Viktor nyt niin kovin viehättävältä kaverilta vaikuta, mutta helppolukuinen ja ihan mielenkiintoinen dekkari kyllä oli. Viktor kyllä vähän heiluu lain molemmilla puolilla, mutta vastustaa yksiselitteisesti huumekauppaa, mistä Viktor vetää kyllä pisteet kotiin. Aion jatkaa sarjan lukemista, sijoittuvathan kirjat myös mukavasti Helsinkiin lähes kotikulmille.
Frances Hodgson Burnett: Pikku prinsessa
Lähdin mukaan Lukeminen.fi -sivuston kiertokirjahaasteeseen, jossa suoritetaan erilaisia kirjoihin liittyviä tehtäviä. Yksi tehtävistä oli lukea jokin lapsuuden / nuoruuden lempikirja. Olin lapsena ja nuorena lukutoukka, joten yhtä lempikirjaa olisi mahdoton nimetä, mutta muistan, että Pikku prinsessa teki vaikutuksen. Nyt päätin selvittää, miksi. Kirja oli viehättävä, kaunis ja välillä hyvin surullinen tarina ystävällisestä ja älykkäästä tytöstä, joka koki rikkautta ja köyhyyttä, rakkautta ja ylenkatsetta. Kirjan Saaralla oli uskomaton mielikuvitus, jonka avulla hän pystyi näkemään rumankin kauniina. Kirja oli opettavainen olematta paasaava, koskettava olematta teennäinen. Kirja oli tänäkin päivänä mukava lukukokemus. Toki kirja oli osin hieman vanhahtava kieleltään ja asenteiltaan, mutta nautittava yhtä kaikki. Luulen, että osin tämän kirjan ansiosta ullakkohuoneissa tuntuu tänäkin päivänä olevan jonkinmoista taikaa!
Liza Marklund: Panttivanki
Huh, miten hyvä kirja! Toimittaja Annika Bengtzonin mies otetaan panttivangiksi Afrikkaan suuntautuneella virkamatkalla, ja siitä alkaa Thomasin maanpäällinen helvetti. Mutta helppoa ei ole Annikallakaan, joka taistelee miehensä työkaverin avustamana Thomasin vapauttamiseksi. Kirja saa miettimään ihmisten julmuutta ja kehitysmaiden kohtelua, mutta myös ihmissuhdekoukeroita. Thomas on loukannut Annikaa syvästi uskottomuudellaan, ja taistellessaan miehensä puolesta Annika kasvaa jälleen ihmisenä entistäkin vahvemmaksi. Ja joissain asioissa ymmärtäväisemmäksi ja joissain asioissa tiukemmaksi. Annika ei ole mikään helppo ihminen, eikä lukijakaan pääse hänen kanssaan helpolla. Mutta että tämä kirja osasi koukuttaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti