Päivähoitotreeneissä

Nyt on sitten jo viikko takana päivähoitoharjoittelua. Hyvin varovaisesti me on aloitettu, mutta joka päivä on käyty ryhmäperhepäiväkodissa. Kahtena päivänä menimme niin aikaisin, että ehdimme aamupalalle, ja perjantaina nukuttiin jopa päiväunet hoitopaikassa. Minä piipahdin tällöin Hakin nukkuessa kotona syömässä, mutta muuten en ole häntä vielä yksin jättänyt.

Ulkoiluaikaan ryhmäperhepäiväkotimme pihalle tulee myös toisen ryhmiksen lapsia sekä perhepäivähoitajia lapsineen. Ulkona Hakille onkin löytynyt mukavasti seuraa, mutta sisällä huomaa sen, että oma ryhmä (josta kyllä vielä puuttuu osa lapsista) ei ole vielä hyväksynyt Hakkia joukkoonsa. Kovin helposti lelut halutaan ottaa Hakilta pois, ja häntä kielletään tulemasta leikkeihin mukaan. Onneksi Hakki ei vielä tajua loukkaantua näistä eleistä, mutta pihalla olen huomannut, että lapset yleensäkin viis veisaavat toisten lasten torjunnasta. Tietty paksunahkaisuus kasvaa päiväkotimaailmassa. Se on varmaan ihan hyväkin.

Hoitajat vaikuttavat mukavilta, ja uskon, että Hakki sopeutuu kyllä. Mutta raskasta tämä päivähoito on - Hakki on ollut nyt todella väsynyt. Ruokailut ovat sujuneet hoidossa hyvin, ja ulkona mennään iloisesti pitkin pihaa, Hakki ei todellakaan roiku siellä lahkeessani. Mutta välillä on tultava äidin luokse, päästävä syliin ja pujotettava käsi äidin paidan sisään... Rintojen suunnalta löytyy edelleen rauhoittavaa voimaa vaikkakaan ei maitoa, hah.

Minä olen jaksanut hehkuttaa ryhmäperhepäiväkodin ulkoisia puitteita: tunnelmallinen puutalo ja iso, vehreä piha. Valitettavasti tässäkin asiassa on kääntöpuolensa. Iltaisin päiväkodin pihaan pesiytyy muuta porukkaa, ja mitä ilmeisimmin tällä porukalla on siisteyskasvatus huonommalla tolalla kuin päiväkäyttäjillä. Evästelyn jämät roskineen jäävät pihalle, ja ruoanvalmistusta kokeillaan. Hiekkalaatikkoon on kaadettu sytytysnestettä, ja nuotiota on yritetty sytyttää. Myös kirjoittamista harjoitellaan, valitettavasti vain leikkivälineisiin ja talon seiniin. Ja jotkut superääliöt, joita koiranomistajienkin joukosta toden totta löytyy, ovat käyttäneet aidattua pihaa oman karvapallosen koirapuistona. Päiväkäyttäjille on sitten luonnollisesti jäänyt tästäkin haisevat todisteet. Olisiko tämä asia toisin jossain toisessa kaupungissa? Ovatko helsinkiläiset jo niin immuuneja kaikelle sille hyvälle, mitä heidän kotikaupunkinsa on pyrkinyt tarjoamaan, että mistään ei tarvitse välittää mitään? Kesäkuussa talossa oli käynyt murtovarkaitakin - murtosaalis oli heikko, mutta ilkivalta sitäkin suurempaa. Tällaisesta tulee todella ikävä olo, ja sitä tuntee suoranaista vihaa sotkijoita kohtaan. Miksi mitään kaunista ja hyvää ei saisi olla?

Kirjallinen yöpöytä

Stephenie Meyer, Houkutus
No niin.. minä olen sitten lukenut kirjan verran tällaista teinivampyyritarinaa... Hakin sisko on hurahtanut tähän Twilight-juttuun, nähnyt elokuvankin, ja kun hänen kehumansa kirja sitten suorastaan käveli minua vastaan kirjastossa, niin olihan se lainattava. Ihan hauska lukukokemus tuo oli, ja oli myös jotenkin hassua lukea nuorten mietteitä, joissa on aina niin kauhean suuri merkitys sillä, mitä toiset ajattelevat. Aikuisena olon hyviä puolia on ilman muuta se, että enää ei jaksa isommin välittää! Mutta sen verran välitän kuitenkin, että harkinnen piilokansia vampyyritarinan kakkososaan, jotta voin lukea sitä bussissa.. No, vielä en ole sitä lainannut, mutta sen verran tuo vampyyrin ja ihmisen nuori rakkaus viihdytti, että voisinpa lukea vähän lisääkin. Mutta aikamoista höpöä se kyllä on.

Sue Grafton, E niin kuin epäilty
E niin kuin epäilty kirjassa yksityisetsivä Kinsey Millhone on itse epäiltynä lahjusten ottamisesta, ja tästä syystä hän joutuukin työskentelemään omaan laskuunsa pystyäkseen todistamaan syyttömyytensä. Juttu on yllättävä ja hurjan jännä - kunnon dekkari jälleen kerran! Kirjassa on myös jonkinmoinen totuus liittyen yhteisvastuuttomuuteen, mitä mielestäni ilkivaltakin edustaa. "Pahaa maailmassa tekevät ne, jotka tuntevat menettäneensä kansalaisoikeutensa ja joutuneensa huonosti kohdelluiksi. Tyytyväiset ihmiset eivät (yleensä) väärennä shekkejä, ryöstä pankkeja tai tapa kanssaihmisiään." Mutta miten tehdään ihmisistä tyytyväisempiä, jotta hyvästä olosta voisi vaikka vähän jakaa muillekin? Että välitettäisiin toisista ja yhteisestä ympäristöstä? Tämän kun osaisi ratkaista. Dekkarissa puhuttiin muuten myös mielenkiintoisesta huonekasvista. Kinsey sai lahjaksi neptunus-viherkasvin, joka ottaa ravintonsa ilmasta ja haisee jalkahielle... Kasvi ei kaipaa hoitoa, joten kiinnostuin, mutta en vain löytänyt netistä mitään tietoa kukkasesta. Oliko neptunus höpöä sekin?