Jouluvalmisteluja

Joulu tulla jollottaa. Minä pidän joulusta, mutta juhlinkin joulua loppujen lopuksi matalalla profiililla. Teen vain sen, mitä luontevasti ehdin, ja jouluostokset aloitan ajoissa. Parasta joulussa ovat mielestäni pitkät pyhät, herkullinen ruoka ja suklaakonvehdit. Ja tietenkin aina joku hyvä kirja! Yksi vähän suurempi operaatio ennen h-hetkeä ovat joulukortit. Pyrin tekemään kortit jossain määrin itse, vähintäänkin itse otetun valokuvan verran, tai sitten ostan valmiita joulukortteja, joiden tuotto menee hyvään tarkoitukseen. Tänä vuonna joulukorttini ovat yhdistelmä molempia tapoja, sillä liimaan valokuvan valmiiseen korttiin, jonka tuotto menee Unicefille. Yleensä olen suosinut Suomen Luonnonsuojeluliiton ja WWF:n kortteja, sillä luonnon hyvinvointi on kaiken perusta, ja eläimet ovat ihmisten valloittamassa maailmassa todellisia vähäosaisia, mutta jotenkin nyt tuntuu hyvältä muistaa myös niitä lapsia, joiden elämä on tarpeettoman kovaa.

Tuon kuvauskohteen valinta joulukorttia varten olikin tänä vuonna kimurantimpi asia kuin moni arvaakaan... Lapsettomana ihmisenä ehdin monet vuodet hyväntahtoisesti naureskella korteille, joissa aina oli kuvattuna oma jälkikasvu tonttulakki päässä... (Sitä tapaa en ole muuten koskaan ymmärtänyt, että joulukortissa on ensimmäisenä lasten nimet). Siis kyllä minä todellakin nautin näistä lapsikorteista, oli kiva nähdä kuvat ystävien pilteistä, mutta ikään kuin vastavetona lähettelin usein joulukortteja, joissa poseerasivat koirani. Viime vuonna joulukorttikuvassa istuivat koirat edessään noin viikon ikäinen Hakki, tonttureleissä tottakai... Tänä vuonna koiratilanne on muuttunut, kun koirat eivät enää koko aikaa olekaan kotona vaan suurelta osin hoidossa. Kuvaushetkellä Herra Koira olisi ollut kotona, mutta päätin sitten kuitenkin kuvata pelkästään Hänen Aurinkoista Korkeuttaan. Tiedän, nyt minulle nauretaan ja osoitellaan sormella, ja ihan aiheesta. Mutta sen lupaan, että Hakin nimi ei ole joulukorteissa ensimmäisenä..!

Yläkuva on tuotos joulukorttikuvaussessiosta, mutta ei se "valittu". Ja alakuvassa jouluinen hankintamme kotiin, tuikkukynttiläkruunu!


Kirjallinen yöpöytä: Kate Jacobs, Pieni lankakauppa

Äitini suositteli minulle tätä kirjaa. Neulomista, yksinhuoltajuutta, yrittäjyyttä, ystävyyttä - urhoollisten naisten elämää! Nautin kovasti kirjan henkilöiden elämänvaiheiden seuraamisesta, mutta kerronnassa oli välillä jotain töksähtelevää. Kirja oli tunteisiin vetoava, ja kun satun lukeutumaan ihmisiin, jotka eivät juurikaan itke kuin elokuvissa ja kirjojen äärellä, niin nyt sain sitten tirauttaa useammankin patoutuneen kyyneleen tarinan lomassa. Kirjasta löytyi myös selkeää elämänviisautta skotlantilaisen isoäidin tapaan: "Kuulitteko? Ihmiset eivät aina aina osaa toimia oikein." Toisin sanoen lähimmäisiltään taikka itseltään ei voi odottaa täydellisyyttä, virheitä tehdään kuin norjalaisneuletta aloitellessa.. Kirjasta on tulossa elokuva, jonka haluan ehdottomasti nähdä.