Valokuvatorstai: Suomalainen nuorallatanssija ja suuria uutisia liikkumisesta

Suomalainen nuorallatanssija on meidän perheessämme juuri tukea vasten nousemaan oppinut Hakki. Jalat ovat vielä epävarmat, ja näyttävät siltä kuin alustana olisi pelkkä nuora. Ihan ensimmäisiä kertoja jaloille noustiin sohvan selkänojaa vasten, missä innoittajana toimi sohvan selkänojan yläpuolella heiluva rullaverhon naru. Tällä hetkellä leikkikehä on mainio tuki, joskin uutta taitoa käytetään myös muita huonekaluja vasten, ja tämä on tuonut Hänen Aurinkoisen Korkeutensa ulottuville paljon uusia tavaroita...


Kun kävimme kymmenen kuukauden ikään ajoitetulla neuvolakäynnillä, Hakki ei vielä noussut kunnolla tukea vasten. Tällöin Hakki ei myöskään kontannut vaan eteni paikasta toiseen ryömimällä vauhdikkaasti. Konttaaminen opittiin viime viikolla, pian tukea vasten nousemisen jälkeen. Yhtäkkiä kaveri vain konttasi! Neuvolassa kymmenen kuukautta on rajapyykki jaloilleen nousemiselle, ja saimme kehitysviivästymän johdosta ajan lääkärille. Lääkäri puolestaan antoi lähetteen fysioterapeutille. Aika on nyt varattu, ja vaikka taito onkin tällä hetkellä hallinnassa, käytämme silti aikamme. Neuvolasta suositeltiin näin tehtäväksi, koska motorinen kehitys on ollut meillä joka tapauksessa keskiarvoa hitaampaa.

Itse en usko, että fysioterapeutti havaitsee mitään sen erityisempää. Hakki tuntuu oppivan kaikki asiat sitä mukaa kun hän näitä uusia taitoja tarvitsee. Toisaalta, minulla itselläni on ollut lapsena vikaa lonkissa, joten sekin vaihtoehto on hyvä sulkea pois. Hirveän hienoilta jutuilta nämä uudet asiat kuitenkin tuntuvat - ajatella, että meidän pieni vauva jo konttaa ja nousee jaloilleen! Äiti on niiiiin ylpeä! Kun kaikki ei tapahdu niin nopeasti, ehtii ihastella paremmin joka vaihetta.

Koirat ovat muuten taas lomalla. Edellisen reilun viikon syyslomansa jälkeen koirat olivat neljä yötä kotona, ja lähtivät sitten jälleen ystävillemme uudelle lomalle. Nyt ne ovat olleet tällä erää reissussa yli kaksi viikkoa, ja viihtyvät erinomaisesti. Kun kävimme viemässä välillä lääketäydennystä ja näimme koirat pihalla, olivat ne toki iloisia, mutta palasivat mielellään ystäviemme kanssa sisälle hännät heiluen ja taakseen katsomatta. Olihan se vähän riipaisevaa, mutta tosiasia on, että koirilla on nyt mukavampaa kuin meillä Hakin jahdattavana. Itsekin on kyllä todettava, että koiraton elämä on toiminut näin pienen lapsen kanssa hyvin ja antanut toisenlaisia mahdollisuuksia arjen järjestämiseen.

Ja nämä kaksi loistavaa valokuvaa koirista ovat ystäviemme ottamia. He ovatkin koko ajan kertoneet koirien edesottamuksista sähköposteilla ja lähettäneet kuvia. Kyllä koirilla kelpaa ja meilläkin, kun meillä on näin hienoja ja auttavaisia ystäviä!