Treeniä

Tältä erää on sitten treenit treenattu ja tositoimet edessä. Päivähoidon suhteen siis. Harjoittelimme ryhmiksessä käymistä Hakin ja Pampulan kanssa pari viikkoa, ja nyt maanantaina minulla alkaa työt. Pampula oli kokonaan uuden edessä, kun taas Hakilla totuttelua vaati päivähoitorutiineihin sopeutuminen pitkän kesäloman jälkeen uudessa ryhmiksessä. Uusi ryhmis oli tosin Hakille osin tuttu, sillä tämän uuden ryhmiksen väki ulkoilee Hakin entisen ryhmiksen pihalla, ja yhteisiä retkiä ja tapahtumia on muutenkin ollut paljon. Mutta vaikka hoitajat ja lapset näin olivatkin osin tuttuja, on homma silti vaatinut opettelua. Että kaverisuhteet ja sääntojen noudattaminen onnistuu, siinä menee aina hetki aikaa, ainakin Hakin tapauksessa. Ja onhan Hakki jo istunut ryhmiksestä löytyvällä "Pikku Myyn rauhoittumispenkillä".. Mutta on hän myös erittäin kiltisti ja ansiokkaasti pelannut Kaninloikka-peliä!

Pampula ei ole niin sosiaalinen kuin veljensä, ja vaatii uusien ihmisten kanssa enemmän aikaa tullakseen tutuksi. Pitkä harjoittelujakso mahdollisti rauhassa tutustumisen, ja nyt ryhmiksen hoitajat ovat tuttuja ja turvallisia aikuisia.

Minua vähän huoletti, kun tiesin tämän uuden ryhmiksen alueen varahoitopaikaksi. Kuinka levotonta meno on, kun ryhmiksen pitää aina olla valmiudessa ottamaan hoiviinsa lomailevien, sairastuneiden tai koulutuksessa olevien perhepäivähoitajien hoitolapset? Yhtenä maanantai-aamuna ryhmiksessä oli kolmen hoitajan hoidossa neljätoista lasta, joista vain kuusi oli ns. vakilapsia. Puolilta päivin kaksi lapsista haettiin pois, ja härdelli tasaantui. Ja kyllähän nuo tottuneet hoitajat vaikuttivat osaavan hoitaa kriittisemmänkin tilanteen. Ehkä varahoitopaikka on levottomampi kuin muut hoitopaikat, mutta toisaalta lapset oppivat siellä sosiaalisemmiksi ja sopeutuvimmiksi.

Kotonakin pitäisi nyt pystyä tukemaan ryhmiksen rutiineja noudattamalla myös viikonloppuisin riittävän yhteneväistä päivärytmiä, opettamalla Pampulalle omaan sänkyyn nukahtamisen taitoa, valmistautumalla viikonloppuisin seuraavaan viikkoon mm. vaatehuollon merkeissä, ja iltaisin pitäisi olla selvät sävelet seuraavaa aamua varten, jotta olisi toiveita ennättää sinne työpaikallekin! Onneksi minulla on nelipäiväinen työviikko!

Lapset ovat nyt niin valmiita hoitoon kuin tässä tilanteessa voi toivoa. Aika näyttää, mitä ongelmia tässä vielä tulee ja miten lapset muuttuneeseen arkeen reagoivat. Yritän olla positiivinen, vaikka synkimmällä hetkellä mietinkin, että mikä on sellainen maailma, joka äidin lapsistaan näin erottaa.. Mutta hei, niillä lapsilla on siellä hoidossa oikeasti kivaa!

Kirjallinen yöpöytä: Mary Higgins Clark, Lottovoittaja
Tässä kirjassa on kuusi novellia. Novellimuoto ei minusta ole erityisen hyvä rikostarinoille - kunnon juonenkehittely vaatii enemmän. Mutta novelleiksi nämä olivat oikein mukavaa luettavaa. Alvirah ja Willy ovat ennen elämän mullistanutta lottovoittoaan työskennelleet siivoojana ja putkimiehenä, ja uusi elämä on vienyt heidät tilanteisiin, joissa erityisesti Alvirah päätyy toimimaan salapoliisina. Tarinoiden suurin viehätys on minusta siinä, että Alvirah ja Willy ovat mahdottoman mukavia ihmisiä, jotka toimivat auttaakseen ja joita rikkaus ei ole sokaissut. Ja paha saa palkkansa...