"Töihin lepäämään" ja kadonnut oma aika

Olin viikon lomalla. Ja Hakki oli poissa hoidosta viidestä arkipäivästä neljä päivää, sillä yhtenä päivänä halusin ihan itsekseni Kirjamessuille, ja Hakilla oli ryhmiksessään tuolloin muskari. Oli toki mukavaa olla Hakin kanssa kotona. Mutta kun ajattelen sitä elokuista töiden aloitusta, niin enpä olisi silloin uskonut, että koskaan kuvittelisin meneväni "töihin lepäämään". Nyt tällainen ajatus kieltämättä livahti hetkittäin mieleen.

Paljon on tietenkin muuttunut sitten elokuun. Tuolloin Hakilla ei vielä ollut uhmaikä päällä siinä mittakaavassa kuin nyt. Tällä hetkellä yksi rukkasen pukeminen voi muodostua hermoja raastavaksi tahtojen taisteluksi, ja pahimmillaan voi kestää puoli tuntia, ennen kuin Hakki on ulkoiluvarustuksessa. Elokuussa oli myös vielä kesäiset kelit, lomaviikolla oli märkää ja sateista, mikä tarkoitti aina ulos lähtiessä melkoista arsenaalia vaatteita. Ensin lämpimästi päälle, ja sitten vielä suojavarustus - hohhoijaa... Hakilla sattui myös lomaviikolla olemaan vatsa löysällä, ja nuhassakin (joka kuulemani mukaan kestää syksystä kevääseen...) oli tulviva vaihe. Huuhtelin siis kakkavaippoja ja pyyhin räkää ikään kuin lomalaisen ekstra bonus -tahdilla. Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä oli myös poissa kuvioista useamman päivän, ja näin ollen Neiti Koiran ulkoilutarpeet olivat yksistään minun kontollani. Hetkittäin tuntui, että nyt katkeaa kamelin selkä. Lomailu voi olla rankkaa!

Paluu "töihin lepäämään" ei sekään ollut niin auvoista. Työpaikallani on todella paha syksy meneillään, ja loma kostautui saman tien. Minä "kaukaa viisana" jätin tälle syksylle kolme viikkoa lomaa, ja ne on pidettävä vuoden loppuun mennessä tai menetän lomapäiväni, joten lisää lomailua on kyllä luvassa..! Pitää vain selvitä myös töistä.

Oma aikakin on kummallisesti kadonnut. Minulla on ollut tapana iltaisin Hakin nukahdettua lukea kirjaa, päivittää blogia, kirjoitella sähköpostia - tämä on nyt jäänyt Hänen Aurinkoisen Korkeutensa nukkumiskäytäntöjen vuoksi. Hakki nukahtaa isoon sänkyyn, oma sänky on täysin turha kaluste. Ja kun laittaudumme yhdessä nukkumaan, käy minulle köpelösti: minäkin nukahdan. En yksinkertaisesti jaksa nousta enää viettämään kaivattua omaa aikaa, vaan siirryn unten maille Hakin vanavedessä. Herään yleensä aikaisin, koska pyrin menemään seitsemäksi töihin, joten kait nämä aamut sitten painavat, mutta tylsä käytäntö tämä kyllä on! Joskus olen varastanut työpaikalla rauhallisia hetkiä blogille tai sähköposteille, mutta nyt työmäärä ei ole antanut siihenkään myöten. Olen jumissa.

Nyt kirjoitan tätä viikko sitten aloittamaani postausta kello kolme yöllä. Heräsin saamatta unta, ja päätin kirjoittaa jutun loppuun, johon olinkin ehtinyt hahmotella vain otsikon ja liittää kuvat Hakin haravoinnista. Hakki teki nimittäin isänsä kanssa pihatöitä, ja oli suureksi avuksi..?

Taidan palata nyt nukkumaan kääntyilevän Hakin viereen. Hakki on lämpöinen ja tuhisee, maailmassa taitaa siis olla kaikki hyvin. Ja omaa aikaakin löytyi! ;o)

Huimalan valloitus

Tänä aamuna nukuimme pitkään. Yli kahdeksaan. Eilinen käynti Huimalassa väsytti yhden jos toisenkin. Ystävättäreni tuli meille kylään 8-vuotiaan poikansa kanssa, ja päätimme tehdä nelistään jotain mukavaa. Linnanmäen Valokarnevaalit olisivat olleet yksi kiinnostava kohde, mutta sateinen ja kolea sää sai miettimään muita vaihtoehtoja. Ja Espoossa sijaitseva seikkailuhalli Huimala osoittautui kyllä hyväksi valinnaksi!

Huimalassa oli oma alueensa alle 5-vuotiaille, ja tiemme erkanivatkin ystävättärestäni ja hänen pojastaan joksikin aikaa. Pienten alue oli yllättävän iso, ja sieltä löytyi trampoliineja, polkupyöriä ja potkulautoja, palikoita, liukumäkiä, pallomeri, pieniä taloja...

Hakki osaa jo polkea kolmipyöräisellä, on harjoitellut kotona pihalla naapurin Allun vanhalla pyörällä. Vaikuttaa kyllä vielä siltä, että taaksepäin polkeminen sujuu paremmin kuin eteenpäin meneminen, ja ohjaamisessa on vähän enemmänkin kehittymisen varaa...Pyöräily kuitenkin kiinnostaa kovasti.
Huimalassa pienten lasten pallomeri oli mielestäni U-P-E-A! Pallomeren "rannalla" oli myös liukumäki, ja Hakkikin laski mäkeä pallojen sekaan. Palloissa riitti kahlattavaa.

Yksi monista pienten alueen liukumäistä oli tällainen pehmomäki, hyvin liukas ja hauska. Hakki laskikin tästä useamman kerran.

Kun jätimme pienten alueen, oli myös aika vähän tankata. Erityistilanne vaatii erityisjuomat - se oli pillimehun paikka!

Alla oleva vauhtikuva on vielä pienten alueelta. Tuohon liukumäkeen piti kiivetä verkon kautta, ja hetken Hakki ihmetteli tilannetta, mutta selvitti kuitenkin haasteen.

Isojen alueella kävimme ajamassa sähköautolla ja pompimme yhdessä isolla trampoliinilla. Portaina toimivat pehmoaskelmat olivat myös hauskasti hypyttävä liukumäki, ja kun liukumäet tuntuvat olevan kovasti Hakin mieleen, piti näitäkin portaita laskea useamman kerran.

Pallotykkien teltassa oli kova pallosota koko ajan. Niitä palloja siis tuli kyllä päälle, mutta olivat onneksi pehmeitä. Hakki keräili palloja ja pudotteli niitä palloimuriin. Imuri vei pallot takaisin tykkien ammuksiksi...
Näinkin iso pallo löytyi pieneltä jalkapallokentältä.. Tällä alueella huomasin isien olevan riehaantuneempia kuin lasten, ja sieltä olikin parasta poistua aika nopeasti ihan turvallisuussyistä. Kokonaisuutena Huimala oli kyllä monipuolinen ja hauska paikka, ja uskon, että sinne tulee mentyä toistekin. Henkilökuntaa paikassa oli mielestäni vähänlaisesti, mutta ne henkilöt, joiden kanssa olin tekemisissä, olivat hyvin ystävällisiä. Isojen alueen leikkivälineissä ei ollut ikäsuosituksia, joten itsellä täytyy olla taju siitä, mitä voi tehdä pienen lapsen kanssa ja mitä ei. Pienten alueelle on pääsy kielletty yli 5-vuotiailta huoltajia lukuunottamatta. Ja pienten kanssa oleellista on, että huoltaja on koko ajan mukana touhuissa. Meno on etenkin isojen alueella niin vauhdikasta, että pieni tarvitsee itselleen puskurin ja kilven... Ja näinhän sitä pääsee lapsen varjolla itsekin kokeilemaan kaikenlaista!

Huonoa käytöstä

Kun menin perjantaina hakemaan Hakkia hoidosta, näin hänen käyttäytyvän erittäin ikävästi: Hakki TÖNI pihalla tyttöä, joka työnsi taaperokärryä. Kun ihmettelin käytöstä ääneen, kanteli eräs toinen tyttö Hakin ryhmästä, että Hakkia joudutaan nykyään usein kieltämään juuri tönimisen johdosta. Hän myös kaataa usein ryhmän nuorimman, pienen hädin tuskin 1-vuotiaan tytön, joka arkana ja herkkänä jää tämän jälkeen parkumaan lattialle. Kiva, kiva. Ei tosiaan enää pelkkää suitsutusta kuulu tuolta päivähoidon suunnalta!

Keskustelimme hoitajan kanssa asiasta. Kotona tönimistä ei esiinny, tai toisaalta, ehkä siihen ei ole osannut kiinnittää huomiota, koska aikuiselle Hakin töniminen ei ole mitään. Läpsimistä oli yhteen aikaan hyvinkin paljon, mutta se on nyt vähentynyt ja siitä kiellämmekin aina. Sovimme, että tahoillamme seuraamme tilannetta ja puutumme aina heti asiaan. Toivon mukaan kyseessä on jokin ohimenevä vaihe.

Myös ruokapöydässä Hakki on esittänyt temppujaan. Välipalalla hän olisi halunnut aloittaa suoraan jäätelöstä ja luumuista syömättä ensin leipää. Kun tähän ei oltu suostuttu, oli armas kiltti lapseni paiskannut lautasen lattiaan. Tämän jälkeen hän oli joutunut jäähylle, ja sieltä palattua oli oikea marssijärjestys välipalan nauttimisessa sopinut Hakillekin...

Siirtymistä ulkoa sisälle oli kerran protestoitu heittäytymällä veltoksi, ja Hakki on myös osannut olla pikku häirikkö, kun muita lapsia on tuotu hoitoon. Hänet oli jouduttu istuttamaan syöttötuoliin, että keskustelu toisen lapsen vanhemman kanssa oli luonnistunut. Minulle on sanottukin, että kyllä Hakin kanssa välillä on vähän tekemistä... Kuherruskuukausi päivähoidon kanssa on siis ohi. Mutta edelleen voin sanoa, että olen erinomaisen tyytyväinen hoitopaikkaan. Siellä oikeasti ehditään puuttua näihin valitettaviin temppuiluihin, ja kyllä Hakista hoidossa kovasti tykätään. Hän nyt vain on vähän.. kerkeeväinen?

Kirjallinen yöpöytä: Sue Grafton, F niin kuin Fowler
Olen edennyt aakkosdekkareissa jo F:ään. Yksityisetsivä Kinsey Millhone joutuu tässä kirjassa selvittelemään kalifornialaisessa pikku kaupungissa kaksikymmentä vuotta sitten tapahtunutta murhaa. Tuomittiinko oikea henkilö? Pienen yhteisön salaisuuksia kaivetaan esiin, ja Kinsey selvittää tapauksen. Lukija saa nauttia hienosta dekkarista!

Tämän kirjan lukemiseen liittyy hauska yksityiskohta hyvästä palvelusta. Olin menossa kokoukseen ja söin sitä ennen lounasta Eerikin Pippurissa. Yksin syödessä on mukava lukea samalla, mutta tämä pokkarimallinen dekkari ei oikein tahtonut pysyä auki. Tarjoilija oli mitä ilmeisimmin tarkkaillut vaikeaa tilannetta ja kiikutti paikalle ylimääräisen veitsen saatesanoilla, että "Laita tämä kirjan päälle, pysyy paremmin auki". Toimi hyvin!

Pyhäpäivä

Tänään mikkelinpäivänä eli enkelien päivänä järjestettiin useissa Helsingin seurakunnan kirkoissa perheille suunnattuja jumalanpalveluksia. Kun nyt olen Hakin puolesta tehnyt sen ratkaisun, että häntä ei ole kastettu, niin sen verran täytyy mielestäni kristillisyyttä hänenkin elämään saada, että kävisimme joskus yhdessä kirkossa... Tänään se sitten tapahtui ensimmäisen kerran.. Jos vaikka kerran pari vuodessa jatkossa?

Hakki ei luonnollisestikaan jaksanut istua paikoillaan penkissä vaan ujuttautui käytävälle. Jonkin verran kävimme myös kirkon takaosassa hiljaisesti messun aikana kävelemässä, mutta kokonaisuutena kaikki meni tosi hienosti. Pientä kailotusta tuli välillä, ja enemmänkin ilmehtimistä kanssaihmisille, mutta kun tietää, mihin kaikkeen Hakki kykenee, niin tämä oli kyllä nappisuoritus. Virsikirjoja ei paiskattu menemään eikä myöskään omaa päätä lyöty lattiaan kiukuspäissään.
Kiukustumiseen ei kyllä ollut reissun aikana aihettakaan. Ja enkelien päivän jumalanpalveluksen päätteeksi juotiin myös kirkkokahvit, mikä tarkoitti Hakin kohdalla miellyttävästi mehua ja vohveleita. Että näin meillä vietettiin pyhäpäivää! Uskomatonta..!

Mutta on me viikonlopun aikana myös ulkoiltu syyssäässä. Kävimme viidensadan metrin mittaisella kuntopolulla - Hakkia piti kantaa loppumatka. Hän oli tietty mutkineen jo kävellyt tuplasti sen minkä minä!
Kirjallinen yöpöytä: Jo Nesbo, Lumiukko
Sain työkaveriltani lainaan tämän Nesbon toisiksi uusimman suomennoksen - hänellä on nimittäin kaikki Harry Hole -dekkarit! Tämä oli kyllä todella vetävä kirja, ja saatoin ilahduttavasti todeta, että Harrykin on matkan varrella selvästi kasvanut ihmisenä. Juoni oli melkoinen, mutta tällä kertaa arvasin ennakkoon osan loppuratkaisusta. Se ei kuitenkaan yhtään hälventänyt lukunautintoa. Ei voi kun suositella. Mutta jos Harry Hole on entuudestaan tuntematon, täytyy kyllä lukea ensin edeltävät kirjat. Muutoin tästä ei saa kaikkea irti.