Tyranni

- Äiti POIS!
- Isä POIS!
- Ei, ei, ei!
-Byääääääääh!
- Sattuu.

Hakki on ollut sairaana. Hänet haettiin torstaina hoidosta kotiin kuumeen takia normaalia aikaisemmin, ja perjantaina hän sairasti kotona isänsä seurassa. Lauantai oli jo kuumeeton päivä. Sairasta lasta mielellään vähän hemmottelee, ja näin teimme Hakinkin kanssa. Mutta hyvin pian Hakista tuli melkoinen tyranni. Muutenkin viime ajat ovat olleet kiukun täyttämiä, ja nyt tämän sairauden aikana tilanne oli välillä suorastaan mahdoton.

Selvää on, että pukeminen, riisuminen ja vaipanvaihto oli aina hulabaloon aihe. Valikointi isän ja äidin välillä puhkesi taas sekin kukkaan. Itkua väännettiin milloin mistäkin syystä, ja kun saatiin toruja kiellettyjen asioiden tekemisestä, päädyttiin kohta valittamaan kipuja. Hemmottelun seurauksena ruokavalio olisi haluttu muuttaa täysin pillimehu-muumikeksi -linjalle, ja kaikki muu ruokailu oli pelleilyä sekin. Toki Hakki oli kipeä, mutta lähinnä tämä kaikki mesominen johtui tylsistymisestä, sillä hän ei toden totta ollut niiiin sairas! En yleensä isommin huuda Hakille, mutta nyt se tapahtui useammankin kerran. Hermostuin mm. voileivän paiskaamisesta lattialle, ja "hauskasta" leikistä valuttaa suusta sylkeä lattialle. Myöskin Hakin patsastelu tv:n edessä yrittäessäni sitä itse katsoa kiristi pinnaa.

Jotain tässä viikonlopussa "päivänsäteen" kanssa tuli taas opittuakin. Hakin pitää antaa olla välillä ihan rauhassa. Muutamat kiukut laukesivat ihan sillä, että Hakki meni itsekseen toiseen huoneeseen, ja tuli sitten sieltä ihan uutena poikana pois. Hakki on näköjään niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat yksinoloa. Kunnioitettakoon sitä.

Kirjallinen yöpöytä: Mary Higgins Clark, Kotikadullasi
Tämä on kumma juttu - minä pidän Mary Higgins Clarkin dekkareista, mutta minun on vaikea muistaa, mitkä niistä olen lukenut. Nyt tuli sitten luettua Kotikadullasi toiseen kertaan. Ihan niin hyvä tämä ei ollut, että kertaaminen olisi ollut välttämätöntä, mutta ihan mukava lukukokemus edelleen. Vaikka toki minä ennen loppuratkaisuja jo muistin, kuka on murhaaja... Kirjassa selvitellään samaan aikaan tuoreita ja yli sata vuotta vanhoja murhia.

Oma mäki

Hakilla on oma mäki. Hänen Aurinkoisen Korkeutensa Isä rakensi takapihallemme Hakille oman mäen, ja jäädytti sitä kastelukannulla. Lunta on niin paljon, että mäkikin syntyi mukavasti. Tämä mäki on tosi mieleinen, joskin siinä on jo tapahtunut pieni haaverikin. Hakki on häikäistynyt isompien poikien tavasta laskea mäkeä seisaaltaan pulkalla, ja yritti kerran ehdottaa sitä itsekin, kun oltiin rattikelkalla lähimäessä. Oli tosi hauskan näköistä, kun pikku kaveri seisoi rattikelkkanssa päällä kädet levällään ja odotti, että nyt tästä lähdetään vielä liikkeelle.. Oli pakko esittää asiaan eriävä mielipide. Mutta tästä omasta mäestä hän sitten ehti kokeilla seisallaan laskemista, mikä johti kaatumiseen ja punaiseen, rupiseen nenään. Nyt mäkeä on laskettu hienosti istuallaan, ja haalari luistaa hyvin!

Talvi on nyt muutenkin parhaimmillaan. Hoitoonkin mentiin eilen pulkalla! Upeaa, että täällä etelässäkin on kerrankin kunnon talvi! Aurinko vain paistaa valitettavan vähän.

Kirjallinen yöpöytä: Sue Grafton, H niin kuin henkirikos
Tässä dekkarissa yksityisetsivä Kinsey Millhone joutuu toimimaan peiteroolissa tutkiessaan vakuutuspetoksia ja väkivaltainen jengimaailma köyhällä alueella tulee liiankin tutuksi. Ystävyys parin kovapintaisen vahtikoiran kanssa yllättää Kinseyn itsensäkin. Vauhdikas kirja, muttei ehkä niin hauska kuin monet muut Graftonin dekkarit. Jengiympäristö ON vähän ahdistava.

Öykkäri

Todettakoon heti, että kuvakollaasi ei liity mitenkään postauksen teemaan. Kuvat on otettu käynniltämme Keravan taidemuseoon, jossa oli tuolloin metka taidenäyttely, ilmalla täytettyjä taideteoksia. Näyttelyssä oli kolme suurta "pompppulinnaa", joihin sai mennä kiipeilemään, mutta koska ne kuitenkin olivat taideteoksia, eivät pomppulinnoja, niin lapsen turvallisuuteen tuli kyllä kiinnittää erityistä huomiota. Mutta kyllä Hakki nautti taiteesta ja säilyi kolhuitta..!

Mutta tosiaan, itse aiheeseen.. Hakista on tullut öykkäri. Toivon mukaan tämäkin on vain joku "vaihe", sillä äidin pikku palleron käytöksessä on nyt runsain mitoin toivomisen varaa. Raivokohtauksia tulee toistuvasti, ja niiden estämisessä on melkoinen luoviminen. Onpa Hakki joskus jopa herännyt yöllä valtavan kiukun kourissa ja aloittanut melskaamisen. Aina ei keksi mitään, mikä estäisi suuttumisen, ja sitten vain odotellaan. Että se menee ohi. Ja aika tuntuu melkoisen pitkältä..!

Hankala ilmiö on myös vaihteleva suosio. Äidin kanssa vietetyn joululomaviikon jälkeen oli isä Hakille kovaa valuuttaa. Vain isä kelpasi useimpiin hoitotehtäviin. Mikäs siinä sinänsä, kun sai katsella sivusta vaipanvaihtoa ja syöttämistä / ruokailussa avustamista, joista tuo jälkimmäinen ei ole koskaan lukeutunut suosikkihommiini, mutta kyllähän Hakin valikointi äityi älyttömäksi pompotteluksi. Se tuli sallittua, koska jos tehtävää yritti hoitaa se vanhemmista, jota Hakki ei ollut armollisesti valinnut, seurauksena oli raivokohtaus tai vähintäänkin rimpuilu ja huuto, jolla koko touhu muutettiin yhden miehen sirkukseksi. Kerran poistin hänet ruokapöydästä, kun yritin vastoin Hakin määräyksiä kiinnittää hänelle ruokalappua, mutta tämäkään rangaistus ei toiminut toivotulla tavalla. Pompottelu kotona on nyt rauhoittumaan päin, mutta valitettavasti sitä harrastetaan myös ryhmiksessä.

Kun menin Hakkia hoidosta, mulkoili tämä synkästi alta kulmain hoitajaa, joka tuli kertomaan päivän kuulumiset. Ja sainkin kuulla, että tämä hoitaja ei ole nyt lainkaan suosiossa. Kun yksi aamu vein Hakin poikkeuksellisesti hoitoon (minä yleensä haen), alkoi riekkuminen heti, kun hän huomasi, että aamuvuorossa ei olekaan suosikkihoitaja vaan TÄMÄ TOINEN. Toki Hakki oli jo valmiiksi kiukkuinen, kun isä ei vienytkään häntä ryhmikseen, vaan lähti töihin ilman häntä, ja toinen taistelu oli käyty aiheesta, kuinka hoitoon mennään. Rattaiden esiin ottaminen aiheutti huudon, koska Hakki oli jo kertonut, että "Mää ajaa". Heti pihalla Hakki olikin kävelemässä autolle, jonka kuskiksi hän oli ryhtymässä. Eli rattaissa istui sitten karjuva ja jo pitkin pituuttaan pihalla öykkäröinyt kaveri.

En tiedä, kuinka tiukasti tähän suosimiseen pitäisi puuttua. Joka asiasta ei ehdi / jaksa taistella viimeiseen saakka, vaan on helpompi antaa periksi. On tuntunut todella ikävältä vaihtaa vaippa tai pestä hampaat väkisin, pidellen samalla kiinni rimpuilevaa, yllättävän vahvaa 2-vuotiasta. Aina nämä tilanteet eivät toki johdu suosimisesta. Epäilen, että hoitopaikassa suosimisen annetaan mennä jonkin verran läpi, mutta ei tietenkään täysin. Jotenkin tämä on kauhean noloa. Tuo epäsuosiossa oleminen kun tekee välillä ikävän olon, vaikka sen järjellä tietääkin, että tämä on nyt vain tätä. Epäilen, että tämä epäsuosiossa oleva hoitaja on se tiukempi kahdesta, mutta se ei riitä perusteeksi Hakin käytökselle. Onneksi hoitajien kanssa voi hyvin puhua näistä ikävistäkin aiheista.

Kirjallinen yöpöytä

Cecelia Ahern, Sateenkaaren tuolla puolen
Tämä kirja koostuu sähköpostiviesteistä, "mese"-keskusteluista, chatti-palstoista ja perinteisistä kirjeistä. Paksun kirjan verran viestejä, joista useimmissa tapauksissa ei jää pysyvää muistoa. Olisin kyllä kaivannut perinteistä kerrontaa rinnalle. Kirjassa päähenkilö joutuu yhä uudestaan ja uudestaan luopumaan haaveistaan elämän kolhiessa ja toisten ihmisten hyvinvoinnin vaatiessa hänen panostaan. Välillä tämä tuntui jo suoraan sanoen pitkäveteiseltä. Mutta tietty mielenkiinto säilyi kyllä, ja kirja oli aika hauskakin. Kirjan loppu palkitsi kyllä sitten lukijansa, eikä siitä selvitty ilman niiskutusta...

Mikko Karppi, Unkarilainen taulu
Todettakoon nyt, että tämä dekkari jäi kesken, vaikka kahlasin sitä noin 170. sivulle saakka. Saman kirjailijan esikoisteos oli fantasiatyylinen, erikoinen ja hyvä, mutta tässä kirjassa kaikki yliluonnollisuus tuntui jotenkin päälleliimatulta eikä henkilöt jaksaneet tarpeeksi kiinnostaa. Kerrontakaan ei mielestäni sujunut. Juoni oli jotenkin sekava, ja kun lukeminen oli omalta puoleta hajanaista, ei tässä meinannut edes pysyä kärryillä. Kurkkasin jopa loppuun, ja ehkä siellä olisi ollut jotain mielenkiintoista tulossa, mutta olkoon. En yritä tätä enää.

Lentäviä muumeja ja herkkuhetkiä

Vuosi on vaihtunut, ja joululoma Kajaanissa on takanapäin. Minulla vaihtui vuoden vaihteessa myös työpaikka, joskaan ei työ, joten jonkinmoista uusien rutiinien opettelua tapahtuu silläkin suunnalla. Mutta kiva on näin loppiaisena vielä muistella joululomaa, joka oli oikein onnistunut. Lukuunottamatta valokuvia... Uuden kameran käyttäminen ei olekaan äkkiseltään niin helppoa! Mutta harjoittelu jatkuu.

Kajaanissa täytyi heti aluksi varmistaa Hakin herkullinen joulu leipomalla pipareita. Ostin tapausta varten myös yhden uuden muotin, kamelin! Pipareista tuli niin hyviä, että "pipaa" pyydettiin monta kertaa päivässä. Hakki ei muuten vielä yleensäkään sano kolmitavuisia tai pitempiä sanoja, vaan lyhentää ne.

Viikon aikana ehdin myös tavata molemmat Kajaanissa asuvat ystävättäreni. Ja lapsiseuraa löytyi molemmista kyläpaikoista..! Vajaan 4-vuotiaan tytön kanssa leikki käytti melkoisen hyvin, ja yhteinen touhu löytyi muumipeikkojen heittelemisestä ilmaan. Leikin haittapuolet näyttäytyivät hyvin nopeasti, ja heittely pyydettiin lopettamaan. Isompi lapsi oli kiltti ja uskoi, mutta Hakin toimesta muumipeikko lensi edelleen päin joulukuusta. Onneksi Hakki saatiin tämän jälkeen vakuutettua siitä, että muumin työntäminen rattaissa on myös varsin hauskaa!

Toisella ystävättärelläni on 6-vuotias tytär, jonka lelut olivat Hakille melkoinen aarreaitta. Kuusivuotiaan ja kaksivuotiaan on vähän vaikea löytää yhteistä tekemistä, mutta kummallekin toisen läsnäolo oli jo sinänsä melkoista viihdettä rauhallisina joulunpyhinä. Joskin luulen, että Hakin kotiinlähtö oli kohokohta - lelut saivat jäädä lopultakin rauhaan!

Koko joulun seudun sää oli varsin talvinen, ja pakkanen piti ulkoilun vähissä. Kerran lähdimme hetkeksi haukkaamaan raitista ilmaa kaupan parkkipaikalle - kärrykatoksessa oltiin myös tuulen suojassa, ja kiipeily ja piilosilla olo onnistui hyvin. Mummukin oli mukana. Puistossakin poikettiin yhtenä päivänä, jouluaaton ulkoilu oli kynttilöiden vienti hautuumaalle.

Lennot Kajaaniin ja takaisin kotiin sujuivat hyvin, ja ilman isompia myöhästelyjä. Laukkujen kanssa oli kuitenkin viivettä! Onneksi tulivat sentään aina samalla koneella. Nyt Hakilla oli ensimmäistä kertaa oma paikka koneessa, ja hän sai myös oman sämpylän. Se maistui! Kiukuttelukin pysyi kohtuudessa, vaikka yhdessä vaiheessa Hakki makasi vielä ärjymässä jalkatilassa, kun olisi pitänyt istua jo vöissä. Mutta siitäkin selvittiin. Hakin kanssa reissaamiseen kannattaa kyllä varustautua pitkällä pinnalla - silloin voi yllättyä iloisesti! Kaikki nimittäin sujui paremmin kuin pelkäsin...

Kirjallinen yöpöytä: Anne B. Radge, Berliininpoppelit
Varsinaiseksi menestykseksi nousseen ja paljon kehutun norjalaisen sukutarinan ensimmäinen kirja on Berliininpoppelit. Ostin pokkarin äidilleni viime kesänä ja luin sen nyt itse joululomalla. Väkiselläkin kävi mielessä, että ehkä tämä nyt ei ole ihan sellainen kirja, jonka haluaa äidilleen antaa. Kirja alkoi hautausurakoitsijan työkeikalla perheeseen, jossa nuori poika oli tehnyt itsemurhan. Ja kohtapuoliin päädyin lukemaan varsin reipasta homoerotiikkaa. Äitini ei ole mitenkään erityisen ahdasmielinen, mutta voisiko tietyt kirjat kuitenkin varustaa tarralla "Tämä ei ole äitisi lahjakirja" tai jotenkin muutoin varoittaa? Kirja oli kyllä ihan mielenkiintoinen, joskin vähän outo suku on tarinassa kyseessä. Vaikka taitaapa useimmat suvut olla vähän outoja, jos tarpeeksi pöllyttää.